Tehtävämme

Yhteisö

Koko yhteisömme ytimessä ovat Palokuntalaiset. Ne ihmiset, jotka säännöllisesti osallistuvat toimintaamme tavalla tai toisella. Meillä on aktiiveja, jotka toimivat hälytyksillä ja suorittavat valistustoimintaa. On nuorison ohjaajia sekä henkilöitä jotka toimillaan hankkivat resursseja ja näin ollen mahdollistavat aktiivisen ja laadukkaan toiminnan palokunnassamme.

Laajennetun yhteisömme muodostaa Kylmälän kylä, joka on myös pääasiallinen toiminta-alueemme. Kylän pienuudesta huolimatta ei naapureihin välttämättä törmää edes viikoittain. Pyrimmekin järjestämään koko kylän tapahtumia, joista perinteikkäimmät ovat keskiviikon Bingo ja lentopallo sekä Kesäjuhlat.

Alueellinen ja valtakunnallinen yhteisömme muodostuu pelastusalan toimijoista. Tärkeimpiä ovat sopimuskumppanimme Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS. Muita kumppaneitamme ovat mm. Suomen sopimuspalokuntien liitto, Uudenmaan pelastusliitto sekä Suomen pelastusalojen keskusjärjestö alueen muita sopimuspalokuntia unohtamatta.

Hälytysosasto

Hälytysosasto on kylän auttaja. Suoritamme Hälytyskeskuksen meille antamat pelastus- ja ensivastetehtävät. Harjoittelemme tehtäviä varten, kouluttaudumme sekä järjestämme valistustilaisuuksia ja osallistumme valtakunnallisiin kampanjoihin. Välissä rentoudumme saunomalla tai muutoin hauskaa pitämällä.
Harjoittelemme kerran viikossa torstaisin klo 18:00 – 20:00. Mukaan pääset ilman aiempaa kokemusta tai osaamista. Palokuntatoiminta on ilmainen harrastus lähelläsi.

Valistus

Turvallisuusvalistus on yksi tärkeä osa sopimuspalokuntien tehtäviä. Valistuksella saavutettavat kansalaistaidot sekä tietämys auttaa meitä välttämään tilanteita, joista pelastusyksikön avulla selvitään. Vanha sanonta kuuluukin, että ”Vahinko ei tule kello kaulassa”. 

Kaikki ihmisen terveyttä uhkaavat tilanteet eivät ole huolimattomuutta tai edes vahinkoja. On paljon ennalta arvaamattomia tilanteita ja sairastumisia, joita ei mitenkään voida ennalta arvata tai ehkäistä. Silti jokainen ajatus mahdollisesta vaaratekijästä/-tilanteesta on ensimmäinen askel pelastautumisesta, pelastumisesta tai auttamisesta.

Junioriosasto

Junioriosastolla opetellaan tärkeitä pelastus- ja ensiaputaitoja aivan kuten hälytysosastonkin harjoituksissa sekä pidetään hauskaa. Osaston kautta kanavoimme turvallisuusosaamista ja -tietoutta kaikkien junnujemme koteihin. Varmasti tietous leviää myös perhepiiriä laajemmallekin mummien ja kummien välityksellä.

Mukaan junnutoimintaan pääset kun olet täyttänyt 8 vuotta. Osallistuminen on maksutonta ja asemalta löydät meidät harjoittelemasta maanantaisin klo 18:00 – 19:30.

Nuoriso-osasto osallistuu nuorisoleireille ja kilpailuihin.

Tukiosasto

Aktiivinen ja energinen tukiosastomme on palokuntamme historian ja jatkumon konkretisoituma. Tukiosastomme pyörittää valtakunnan toiseksi vanhinta perinnebingoa. Tukiosastoomme ovat tervetulleita kaikki henkilöt, joita toiminta palokunnassa kiinnostaa.

Tule tutustumaan bingoon keskiviikkoisin kello 19:00 osoitteeseen Sjökullantie 368, 02540 Kylmälä.